Seppo Viljamaa
>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)
lauantai 4.7.2026
sateenkaariseurat klo 17.00
Seppo Viljamaa
Olin vaikuttunut katsoessani vuosi sitten Viimeiset kiusaukset Savonlinnan oopperajuhlilla. Teistä monille oopperan juoni on tuttu. Ooppera alkaa ja päättyy Ukko-Paavon teutarointiin kuolinvuoteella. Silloin hän tuskaisena kamppailee, onko viimeinen portti kiinni vai auki.
Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin 10. luvussa: ”Minä olen lampaiden portti.” (jae 7) ja vielä ”Minä olen portti; se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.” (jae 9).
Nämä sanat sisältävät vahvan toivon ja lupauksen sanoman. Jeesus on portti niille, jotka haluavat tulla sisään. Hän ei sulje ketään pois oman rakkautensa ja armon tieltä. Tämä on erityinen viesti meille sateenkaariyhteisöön kuuluville, joiden matka usein on ollut kirkossa kivinen. Ovea on osoitettu enemmän ulos kuin sisään.
Tulin 12 vuotta sitten töihin Ylivieskaan. Olin täällä Akustiikassa eräässä konsertissa. Tapasin myös heti joitakin tuttuja ihmisiä. Siitä tuli tunne, etten ole tullut ihan vieraaseen kaupunkiin. Tunsin oloni tervetulleeksi. Kävi kuitenkin niin, että pieni joukko seurakuntalaisia alkoi kyseenalaistaa sopivuuttani työtehtävääni ja muutenkin mitätöimään minua. Tällainen hengellinen väkivalta on surullista ja rikkovaa.
Olin aiemmin lukenut, miten eräs ihminen oli rakastettu herännäiskansaan. Onneksi itselleni kävi samoin täällä Ylivieskassa ja laajemminkin Kalajokilaaksossa. Syvimmät haavat ovat parantuneet seuroissa vuosien saatossa. Olen saanut olla sekä kuulijan että puhujan roolissa.
Kiinnitin huomiota täällä Akustiikassa käydessäni, että penkeissä saattoi olla jonkun henkilön nimi. Nykyään nimiä löytyy myös herättäjäjuhlien seurapenkeistä. Ymmärrän, että käytäntö voi herättää erilaisia mielleyhtymiä. Mieleeni tuli myönteinen ajatus: meillä kullakin on oma paikkamme eri yhteisöissä ja Jumalan perheväessä. Jokaista meitä Luojan arvokasta luomistekoa tarvitaan omalla paikallamme, lahjoinemme ja heikkouksinemme.
Muistatteko Jeesuksen ilmestymisen opetuslapsilleen kuolemansa jälkeen? ”Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!”. (Joh.20:19)
Virsirunoilija Anna-Maija Raittila on kiteyttänyt pääsiäisvirteen 104 (”Pilvimuurista valo välähtää ”) elämänläheistä kuvausta Jumalan mahdollisuuksista meidän kristittyjen arjessa. Kun olemme pilvimuurissa, kun olemme tuskassa, kun elämme riitojen keskellä, kun synti painaa omaatuntoamme, tapahtuu Jumalan ihme. Jeesus tulee läpi lukkojenkin. Hän on keskellämme.
Elämässä kohtaamme usein suljettuja ovia. Ovia, joita meille ei haluta avata, joissa meille sanotaan ”et kuulu tänne” tai ”et ole tervetullut”. Jeesus kutsuu meitä kaikkia juuri noiden ovien taakse, avoimelle portille. Joillakin voi olla, omien pelkojensa ja epävarmuutensa vuoksi, kiusaus alkaa itse portinvartijaksi. Silloin katse ei enää pysy Mestarissa ja Hänen avoimessa kutsussaan.
Vaikka opetuslapset pelkäsivät Jeesuksen kuoleman jälkeen juutalaisia, he eivät jääneet pelkojensa vangiksi. He eivät sulkeneet muilta pääsyä kristittyjen joukkoon. Päinvastoin Jeesuksen läsnäolo ja rauhan toivotus saivat heidät liikkeelle kutsumaan kaikkia joukkoonsa ja Jeesuksen seuraajiksi.
Nuoruudessani oli tapana alleviivata itselle tärkeitä Raamatun jakeita. Silloisessa Raamatussani oli hyvin voimakkaasti alleviivattu Jeesuksen toivotus: ”Rauha teille!” Se antoi silloin ja antaa edelleen elämän kolhuissa sisäistä levollisuutta ja turvaa. Jumalan Poika antaa sellaista, mitä ihmiset eivät voi antaa eivätkä aina edes halua. Hän antaa sisäistä rauhaa, luottamusta Jumalaan ja toivoa tuonpuoleisesta.
Tämä kutsu kuuluu kaikille – saamme astua avoimen armon ovesta sisään. Jeesus pyytää astumaan sisään ja ottamaan vastaan Hänen valmistamansa pelastuksen. Hänen rakkautensa sulkee sisäänsä kaiken erilaisuuden ja moninaisuuden.
Yhdessä voimme olla niitä, jotka madaltavat esteitä ja rakentavat suvaitsevaisia yhteisöjä ja seurakuntia, joissa jokainen saa olla oma itsensä ja kokea turvallisuutta. Emme ole itsekään vapaita ennakkoluuloista. Seurustelemme mielellämme vain samanhenkisten kanssa. Olemme ahdasmielisiä, suvaitsemattomia ja kykenemättömiä näkemään asioita isossa mittakaavassa. Kilvoittelumme on vielä tässäkin kesken, vaikka vaikeita kokemuksia on kerääntynyt itse kullekin.
Pastori ja lauluntekijä Rasmus Mäntymaa kiteyttää kesäkuun Askel-lehdessä hyvin kirkon olemusta: ”Kirkon arvoja ovat usko, toivo ja rakkaus, mutta kirkkoon on voitava mennä myös epäuskon, epätoivon ja rakkaudettomuuden tunteidensa kanssa.”
Jeesus on portti, joka johtaa uuteen elämään päivä toisensa jälkeen. Uudessa elämässä suljetut ovet taittuvat avoimiksi. Kiitos, että saimme olla tässä hetkessä yhdessä tämän portin äärellä.
Kuvaa klikkaamalla avaat sen suurempana.
