Lataa puhe pdf-muodossa tästä

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

sunnuntai 5.7.2026
päätösseurat klo 13.30
Eija Nivala

Viikko sitten monella paikkakunnalla veisattiin herättäjäjuhlille lähtöseuroissa. Matkasuunnitelmia jaettiin. Valmistauduttiin lähtöön. Joku sanoi jäävänsä kotiin. Ei nyt jaksa tai pääse lähtemään. Mutta menkää te, hän siunasi juhlille lähtevät.

Täällä Ylivieskassakin veisattiin pyhäiltana, vaikka mihinkään ei oltu lähdössä. Mutta kovasti odotettiin juhlien alkamista ja vieraiden tuloa. Vielä viikolla työtä ja touhua riitti viime hetkeen saakka ja tietysti koko viikonlopun ajan. Kaiken aikaa mielessä on ollut rukous, että saisimme viettää yhdessä herättäjäjuhlat, jossa olisi hyvä olla. Jossa saisimme kohdata toinen toisiamme. Jossa Kristus itse viipyisi keskellämme.

Millä mielellä sinä tulit tai avasit körttiradion kanavan seuroja kuunnellaksesi? Löysitkö etsimäsi? Kuulitko sattuvan sanan? Kohtasitko hyväksyvän katseen? Saitko jaetuksi toiselle ajatuksen tai pari? Tai oletko saanut viipyä ihan rauhassa, jos sitä kaipasit? Jos olet jäänyt ihmisten keskelläkin yksin, saitko virren lomassa huokaistua asiasi hänelle, joka kuulee kyllä senkin?

Ihan kohta viimeinenkin puhe on puhuttu ja on kiitosvirren aika. Ei se mitään, jos kaikki odotukset eivät näilläkään juhlilla täyttyneet. Matka on kesken ja uudet mahdollisuudet vielä edessäpäin. En lakkaa toivomasta.

Mitä sitten vielä toivon?

Toivon, että huomaisin kiittää. Että näkisin kaiken sen hyvän, mitä on. Kaikki elämän lahjat. Yhdessä tekemisen ja olemisen ilon.

Sitä pyydän ja rukoilen, että jaksaisin kiittää ihmisistä ympärilläni ja siunata heitä. Silloin, kun on kiitollinen mieli, mutta silloinkin kun kohtaaminen tuntuu vaikealta. Silloinkin, kun loukkaannun ja loukkaan.

Sitä toivon, että osaisin enemmän rakentaa kuin hajottaa. Silloinkin kun olemme erimielisiä, voisimme halutessamme rakentaa yhdessä. Niin uskon ja sitä toivon. Rauha ja sopu perheessä, kirkossa, yhteiskunnassa ja koko maailmassa syntyy yhteisestä tahdosta – jos me rakastamme toisiamme. Kun katseemme on kohti Kristusta, suunta on yhteinen. Sen toivon vielä näkeväni.

Jos ja kun on välillä vaikea rakastaa, voisinko silloinkin kunnioittaa? Nähdä sen hyvän, joka toisessa joka tapauksessa on. Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne, opetti Paavali. Ja vielä: Jos mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Anteeksipyytämistä ja anteeksi antamistakin toivoisin yhä oppivani. Jo kerran kaiken anteeksi saaneena. Yksin armon varassa riippuvana.

Kun Jeesus valmistautui jo omaan kuolemaansa, hän puhui oppilailleen rakastavasti, lohdutuksen ja toivon sanoja. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

Ja Jeesus antoi tehtävän: Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.

Tämä ei ole kevyttä puhetta eikä helppo läksy. Onko niin, että käsky rakastaa näyttää sen, mikä on tehtävämme ja ettemme siihen kuitenkaan kykene? Mitä se rakkaus on, josta Jeesus halusi seuraajansa tunnistettavan?

Vakavissani ja rukoillen olen monta kertaa kysynyt, miten Jeesus tänään eri tilanteissa toimisi. Vastaukseksi löydän lukuisia esimerkkejä hänen tavastaan kohdata ihminen. Hän oli aina heikomman ja halveksitun puolella. Väkijoukossakin hän pysähtyi usein yhden ihmisen kohdalle. Rakasti. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne, sanoi Jeesus.

Paavali taas kiteyttää: Mutta suurin niistä on rakkaus. Tuossa Korinttilaiskirjeen kohdassa puhutaan rakkaudesta niin suurin sanoin, että ihmisten elämässä se lienee lähinnä kaunis tavoite. Mutta jos ajattelemme, että siinä puhutaankin Jumalasta, jonka koko olemus on rakkautta, tuo rakkauden ylistys tulee ehkä ymmärrettävämmäksi. Tuota täydellistä rakkautta mekin saamme heijastella. Sitä me tavoittelemme. Ja siinä kompastelemme.

Kaiken tärkeän sanottuaan Jeesus nosti katseensa taivasta kohti ja rukoili Isää oppilaittensa puolesta: En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta… Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä.

Että varjelisit heidät pahalta ja että he olisivat yhtä. Tätä Vapahtajamme Isältään pyysi, rukoili ja yhä rukoilee meidän puolestamme. Hän ei lakkaa toivomasta seuraajilleen ykseyttä ja rauhaa.

Me saamme nyt liittyä tuohon Vapahtajamme rukoukseen. Perinteisesti herättäjäjuhlaväki on polvistunut loppurukoukseen. Jumala on suuri ja ihminen pieni. Jos polvistuminen tuntuu sinusta tänään hyvältä, tee niin, mutta yhtä hyvin rukouksesi kuullaan miten ja missä oletkin.

Rukoilkaamme.

Pyhä Jumala, kaikkivaltias Isämme,
tässä me olemme sinun edessäsi – yhdessä.
Me kiitämme elämän lahjasta. Kiitämme rakkaudesta. Siitä, että sinä itse olet rakkaus. Sinä annoit oman Poikasi kuolemaan, että me saisimme elää ikuisesti.
Anna meille tänäänkin anteeksi se, missä olemme rikkoneet tahtoasi vastaan, olleet rakkaudettomia toisiamme kohtaan.
Varjele meitä kaikelta pahalta. Anna meille ja maailmalle rauha.
Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa meille
ja olkoon meille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa
meidän puoleemme
ja antakoon meille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

 

Kuvaa klikkaamalla avaat sen suurempana.