Lataa puhe pdf-muodossa tästä

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

perjantai 4.7.2025
aattoseurat klo 18.00
Eija Panttila

Täällä juhlakentällä, jalkapallokentällä avaran taivaan alla, saamme olla yhdessä, niin juhlimassa, kuin talkoopaloja tehden. Kiitos kaikille, jotka joskus olette kökkätyötä tehneet. Futismutsina tai koristreenikuskina, tai festaritalkoolaisena vuodesta toiseen. Nyt tietysti erityisesti kiitos sinulle, joka työpanoksellasi olet taluttanut tätä juhlaa tähän saakka, avajaisseuroihin. Mahtavaa! Viime kesänä Vaasan juhlissa jaoin Juhlaviestiä penkkeihin ja opettelin sanomaan fraasia, ”jos Jumala suo, ensi kesänä juhlimme Salossa, tervetuloa.” Miten ihanaa, että tulit.

Tämä urheilupuiston alue on ollut osa parin kilometrin työmatkaani. Tätä kiertäen tuolta Perhepuiston ja Anisten tallin ohi tai tästä oikaisten. Kiireessä, aina kiireessä. Aamun työmatkoilla on ajatukset jo töissä. Mitä pitikään ensimmäisellä tunnilla ja päivän aikana muistaa tehdä tai sanoa. Aamun työmatkall on mukaan myös rukous. Varmasti ainakin silloin, jos tietää päivässä olevan jotain, mikä ei ole varmaan, tai mikä on jännittävää tai pelottavaa. Rukouspoljennan aiheina on omat asiat, oma perhe, koko lukion tapahtumat, yksittäiset opiskelijat tai työkaverit. Tai tämä oma pää, siinä kaikessa ajatuksen mylläkässä, joka välillä hyrskyää, velloo ja välillä sauhuaa. Että, tapahtukoon Sinun tahtosi. Että, en minä tässä pärjää, jos Sinä Taivaan Isä et ole tässä päivässä mukana. Että, näytä se mihin on viisainta tarttua. Että, jätä mun mielestä pois se mille en mitään mahda. Lukion risteyksen liikennevaloissa, takkia jo hikisenä avaten, oli mieli jo rauhassa. Valmiina kohtaamaan koko se uusi päivä. Sitten nousee jo hymy kasvoille, lämmin olo nopeasta polkemisesta, mutta myös lämmin fiilis päivästä. Kaikki menee hyvin.

Olen viehättynyt veisuusta. Kummallisista nuottikuvioista, niekuista ja pysähdyksistä. Kuorolaisena olen jo vähän oppinut nuottimerkintöjä. Stemmalaulussa ei ollenkaan aina ole käytössä nuottiviivojen välissä ja niiden allekin niin leviäätte niitä ääniä, kuin mitä veisatessa lauletaan. On ollut hienoa opetella veisaamaan teidän jo osaavien vahvaäänisten körttien vierellä. Siinä osaavamman laulajan edessä on kuoropaikkanikin. Laulajaa talutetaan osaavamman laulajan töötätessä takaa. Salossa on opeteltu veisuuta keväästä saakka maanantaisin. Monta muutakin asiaa on näitä juhlia tehdessä opeteltu. Konkareiden taluttaessa.

Olen viehättynyt Siionin virsien sanoituksista. Niissä soivasta jatkuvasta hämmästelystä Jumalan suuresta armosta ja ansiottomasta rakkaudesta. Olen sitä ikäluokkaa, joka eli nuoruuttaan Suomirokin uudessa aallossa. Kesäni alkoi Provinssirockista, ihmisten juhlasta, jo sieltä festareitten alusta saakka. Moni meistä osaa eri artistien biisien sanoja ulkoa. Elämänmakuista proosaa vaikkapa Pauli Hanhiniemen sanoitusten hienoissa oivalluksissa. Totta kai kuuntelen Hanhiniemen sanoituksia eri tavalla nyt, kuuskymppisenä, kuin silloin parikymppisenä. Ja samoin Hanhiniemi kirjoittaa eri tavalla nyt kuin kasarilla. Mutta taitaa elämästä kertovat tarinat olla kuitenkin aika yhteisiä kaikkialla ja kaikkina aikoina. Koskettavaa, omaan elämään osuvaa kertomusta, kokemuksista selviämistä ja arjen ilojen oivalluksia.

Huomaan tämän ajan indiemusassa jotain samaa. Pari viikkoa sitten juhannusfestareilla kuuntelin Lyytiä. Hän laulaa kappaleessaan ”Mihin voi soittaa?” jotenkin näin:

”Mihin voi soittaa
Kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen?
Pääseekö huijaritkin taivaaseen?”

Tuon kappaleen sanoissa avuntarpeen kohdat ovat tämän päivän haasteita. Minua koskettaa erityisesti kohta: ”Mihin voi soittaa, kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen?” Siinä tiivistyy valtavan monta raskasta asiaa yhteen kysymykseen. Ympäristöhuolta ja avuttomuuden tunteen tuskaa. Yksinäisyyden tunnetta ja kaiken huolen vyörymistä yli. Uskallan vetää heikon yhteneväisyysmerkin Paavon koettelemuksista ja epäilyistä tuohon virkkeeseen. Aika on toinen, haasteet ovat toiset. Avunpyynnön huokaus on sama. Pääseekö huijaritkin taivaaseen?

Epäilystä ja uskon heikkoutta löytyy myös Siionin virsien sanoituksissa. Ihmisen ihmettely huomisesta päivästä on kovin samaa. Useimmiten me pääsemme kohteeseen, työpaikan pihaa edeltävälle liikennevaloille, ihan hyvin, ajoissa ja tyynenä. Matkalaisen talutus voi joskus olla Jumalalta aika huomaamatonta tointa. Sellaista, jonka tietoinen vastaanottaminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä. Kiitosrukousta.

Talutusohjeet toisiamme kohdatessa tulee olla matkakumppania kunnioittavat ja toisen kulkijan tilanteen herkästi huomioivaa. Jos lähdemme taluttamaan toista oikeassa olevan ottein, saatamme eksyä molemmin. Kumpainenkin eri syistä. Matkan tekeminen toisen kanssa, toista huomioiden, toiselle avun tarjoten on hyvä tehdä nöyrin mielin. On viisas taito myös osata ottaa ojennettu matkasauva avuksi kulkuun. Ottaa apu vastaan.

Somen maailmasta, niistä kuvista näytöllä, poimin lainauksen Raamatusta, 1.Pietarin kirje 3:8

Jakakaa toistenne ilot ja surut,
rakastakaa toisianne
ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä.

Toivotan meille kaikille hyviä kohtaamisia seurapuheiden ja veisuun äärellä, hyvän kohtaamisia toisissamme. Olkaamme levollisia matkalaisia tämän viikonlopun ajan.