Juhlapuhe, Kalle Hiltunen

Lataa puhe pdf-muodossa

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

lauantai 6.7.2024
päiväseurat klo 13.00
juhlapuhe, Kalle Hiltunen

Ihminen on luotu Jumalan rakkauden tuulta varten

”Aerodynamiikka. Purjeiden muotoilu ja suunnittelu vaikuttavat ratkaisevasti siihen, mitä purje tekee. Eihän purje pelkästään hienoilla brodeerauksilla venettä mihinkään kuljeta.” (HS 29.6.2022) Näin kuvaa purjeen tekemistä ahvenanmaalainen purjemaakari Jouni Lahdenperä Helsingin Sanomissa vuonna 2022.

Minä olen maakrapu. En tiedä purjehtimisesta mitään, saati purjeen tekemisestä. Mutta tuo purjemaakarin luonnehdinta kuulostaa uskottavalta. Purjeen tekijä tekee purjeen tuulta varten, jotta tuuli tarttuisi siihen ja jotta se käyttäytyisi tuulessa kuten halutaan.

”Purjeisiini tuulta anna.” Näin rukoilemme näillä herättäjäjuhlilla Elsa Christina Holmstenin kirjoittaman virren sanoin. Mihin purjeisiin me tuulta pyydämme? Mitä tuulta?

Ihminen on luotu äärettömän Jumalan yhteyteen

Kirkkoisä Augustinus kirjoitti maailman ensimmäisen omaelämäkerrallisen romaanin Tunnustukset 390-luvun loppupuolella. Teos on syvällistä teologian, filosofian ja psykologian pohdiskelua, johon Augustinuksen oma elämä antaa sopivan viitekehyksen. Romaaninsa alkuriveillä kirkkoisä paljastaa, minkä hän näkee olevan elämänsä ja minuutensa keskiössä. Hän kirjoittaa sinä-muodossa Jumalalle: ”Sinä loit meidän itse itseäsi varten ja levoton on sydämemme, kunnes se löytää rauhan sinussa.”

Augustinus ei ajatusta itse keksinyt. Kristillinen kirkko oli jo ennen Augustinusta ymmärtänyt, että keskeisin ja olennaisin ihmisestä kerrotaan Raamatun ensilehdillä niissä sanoissa, joissa Jumala toteaa: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme ja kaltaiseksemme.”

Kristillinen kirkko on aina ymmärtänyt, että Jumala on luonut ihmisen yhteyteensä. Ihminen on tarkoitettu ei vähemmän eikä pienemmän kuin täydellisen hyvyyden, täydellisen rakkauden kosketettavaksi. Sinut on Luojasi luonut, että Hän voisi antaa sinulle itsensä, äärettömän rakkautensa. Purjeesi punoja on sinut punonut, että Hän voisi kaikella hyvyydellään siihen puhaltaa.

Sinä Jumala, ääretön ja ikuinen, loit meidät itseäsi varten. Miten valtavia maisemia tästä kristillisen ihmiskuvan keskuksesta nouseekaan. Ihmisessä on jotakin, jota ei voi tavoittaa valoa katsovalla silmällä, ääniaaltoja kuulevalla korvalla tai rationaalisia päätelmiä muodostavalla järjellä.

Aina vain uusia asioita haluava tahtomme ei voi koskaan tulla tyytyväiseksi ostoskeskusten ja verkkokauppojen hienoimmistakaan tarjonnoista. Aina vain mielikuvituksemme voi kuvitella jotakin enemmän. Aina vain voimme ymmärtää uusia asioita. Mutta lopullisesti tyytyväiseksi tai valmiiksi emme tässä äärellisessä todellisuudessa tule. Ihmisessä on jotakin, joka on tarkoitettu hänen luojansa, ikuisen ja äärettömän hyvyyden yhteyteen.

Tämän äärellä, pohtien mitä Jumalan kuva oikein tarkoittaa, ovat teologit ja filosofit jo tuhansien vuosien ajan viettäneet aikaa ja kirjoittaneet hyllykilometreittäin kirjoja. Ja vieläkin on kirjoitettava. Luoja on luonut ihmisestä jotakin niin ihmeellistä, että se ei tyhjene nopeasti.

 

Ihmisyksilön arvo kateissa

Luoja on luonut ihmisestä jotakin niin ihmeellistä, että jokainen ihminen kantaa itsesään suunnattoman suurta arvoa. Sitä kutsutaan yleisesti ihmisarvoksi, mutta sitä voisi Raamatun luomiskertomuksen äärellä kutsua myös jumalarvoksi. Sinä teit meistä lähes kaltaisesi olennon.

Synninalaisessa maailmassamme suurimpia tragedioitamme on, ettemme muista, tiedosta tai halua muistaa, sitä arvoa, minkä Jumala on luomisessa ihmiseen istuttanut. Miten usein alennamme toista teoillamme, asenteillamme ja sanoillamme, usein vieläpä kaikista rakkaimpiamme.

Myös oma arvomme Jumalan luomana silmäteränä uhkaa kadota. Pettymystemme, epäonnistumistemme ja lankeemustemme välityksellä saatana jatkuvasti kuiskuttaa korvaamme, että sinä et ole arvokas, sinä et riitä ja et kelpaa.

Ja ihmisen arvo näyttää olevan hukassa myös maailman isoilla näyttämöillä. Sotia käydään ja niitä käydään siviilien keskellä. Sotilaita kuin siviilejäkin laitetaan vailla arvoa lihamyllyihin. Parempaa elämää etsiviä ihmisiä käytetään hybridisodankäynnin välineenä. Kauppakeskuksissa erilainen voi saada puukon selkäänsä. Ja samaan aikaan niin sanotussa sivistyneessä lännessä yhteiskunta tuntuu tekevän kaikkensa, ettei vain tänne vain tulisi kukaan, joka on erilainen. Tätä perustellaan turvallisuudella ja yritetään perustella taloudella, mutta miten välillä tuntuukin, että motiivina saattaa olla jopa se, että emme pidä erilaista ihmisiä yhtä arvokkaina.

Lainsäätäjän tilanne ei sinällään ole kadehdittava. Yhteiskunnan tulee pyrkiä estämään se, että ihmisarvosta piittaamaton naapurivaltio käyttää hädänalaisia ihmisiä hybridisodassaan. Lainsäätäjälläkin tulee samalla kuitenkin olla mielessä, että rajan takana, piikkilanka-aidan toisella puolella parempaa elämää etsivän silmissä heijastuu maailman arvokkain asia. Aidan toiselta puolelta meitä katsoo hän, jonka Luoja loi kaltaisekseen. Ihmisyksilön korvaamatonta arvoa ei saa unohtaa.

Kristillinen ihmiskäsitys jää kirkossakin jalkoihin

”Sinä loit meidät itseäsi varten”. Kristillinen ihmiskäsitys vie meidät pohtimaan ihmisen ja Jumalan äärettömiä salaisuuksia. Luterilaisessa kirkossamme on kuitenkin jumituttu keskustelemaan sielun syvyyksien sijaan äärellisemmistä. Keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitosta uhkaa viedä tilan syvemmältä salaisuuksien ihmettelyltä.

Kiistan keskellä on haluttu synnyttää mielikuvaa, että luomiseen liittyvässä raamatunkohdassa olisi sisäänrakennettuna kielto samaa sukupuolta olevien parisuhteelle. Näin siitäkin huolimatta, että kristillistä oppia muotoilleet antiikin kirkkoisät ja kristillinen teologia on aina opettanut, että Jumalan kuva ihmisessä, itse ihmisyys, on jotakin paljon sisäisempää, äärettömämpää ja sanomattomampaa kuin tässä äärellisessä todellisuudessa ilmenevät sukupuolen ja seksuaalisuuden muodot. Meidän olisi aika kirkossa päästä tässä asiassa eteenpäin, antaa seksuaalivähemmistöille samat oikeudet kuin enemmistölle. Liian moni toteaa jo tällä hetkellä kirkollisen keskustelun äärellä koko kristillisestä uskosta: ”tuo ei todellakaan ole minun juttuni.” Ja eteenpäin olisi päästävä senkin takia, että oppisimme taas huomaamaan, että uskomme näkee ihmisestä paljon syvällisempää, rajattomampaa ja puhuttelevampaa kuin sen vahtaaminen, ketkä rakastavat toisiaan.

 

Jumala kutsuu kotiin

”Sinä loit meidät itseäsi varten.” Kristilliseen käsitykseen luomisesta kuuluu alun lisäksi myös tarkoitus ja päämäärä. Niin kuin purjemaakarilla on purjetta tehdessään mielessään tuuli, on Jumalalla sinuakin punoessaan ollut mielessä päämääräsi, Jumala itse, täydellinen hyvyys, jonka Hän haluaa sinulle antaa.

Kun Jumala kutsuu osalliseksi valtakuntaansa jo tässä ajassa ja lopulta iankaikkisuudessa, hän ei kutsu ihmistä vieraaseen paikkaan, vaan kotiin. Hän kutsuu sinne, mikä on juuri sinulle kaikista ominaisinta, vielä omempaa kuin mitä ehkä tiedätkään.

Usko voi välillä näyttäytyä ihmiselle vieraana, joka on irrallaan siitä todellisuudesta, jonka ajatteleva ihminen kokee omakseen. Kirkossa on alituisesti muistettava, että uskomme keskiössä on ihmistä kotiin kutsuva Jumala, ihmisen kaikkein omimpaan kutsuva Jumala. Aina kun hengellisen julistuksen äärellä joku kokee, että ”tuo ei todellakaan ole minun juttuni”, on käynyt epäonnistuminen. Kirkko ja Jumala on saatu näyttämään sellaiselta, millaiseksi kirkon Herra ei ole luomisen päivänä tätä tarkoittanut.

 

Kristus, purjeidemme korjaaja

”Eihän purje pelkästään hienoilla brodeerauksilla venettä mihinkään kuljeta.” Tällä lausahduksella kokenut purjemaakari halusi korostaa purjeen varsinaisen tarkoituksen huomioon ottamista. Jotta purje toimii tuulessa, tärkeintä on suunnittelu ja muotoilu.

Ihmisen elämän matka opettaa itse kullekin eri tavoillaan, että brodeerauksiin tulee tahroja ja rispaantumisia. Maailman paineet ja taakat, itsekkyytemme, syntimme, sielua syövyttävä voima ja paholaisen vimmaiset hyökkäykset uhkaavat repiä brodeerauksien lisäksi itse purjeenkin.

Jos sinä, kallis ystävä, olet tänne herättäjäjuhlille omien murheidesi, taakkojesi tai syntisei tähden joutunut tuomaan vain riekaleisen purjeen, niin muista purjeen Tekijämme armollista ja rakkaudellista työtä ja suunnittelua. Hän on sinunkin purjeesi jo luomisessa tarkoittanut hänen täydellisen rakkautensa lempeään puhallukseen. Ja vielä enemmän, purjeesi revetessä hän itse astuu ihmiseksi, Hän astuu ristinpuulle, Hän alistuu ja paikkaa purjeesi, luo sen jopa aivan uudelleen. Hän, täydellinen, ikuinen ja ääretön Rakkaus on sinut luonut itseään varten. Ei hän kaltaisekseen tekemän anna lopullisesti revetä. Hän tekee enemmän kuin kaikkensa, että Hänen omakseen luotu purje kerran täyttää tarkoituksensa, pääsee kotiin Jumalan rakkauden lempeästi puhaltaessa.