Jussi Elenius

Lataa puhe tästä pdf-muodossa

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

sunnuntai 7.7.2024
päätösseurat klo 13.30
Jussi Elenius

Juhlakenttä tässä ortodoksisen kirkon ympärillä on Vaasan keskikaupungin korkein kohta, 18 metriä merenpinnasta. Evankelista Luukkaan kirkastusvuorikertomus tuli tästä mieleeni ajatellessani juhlapaikkaa.  Mehän vietämme näitä juhlia Kirkastusvuoreen verrattavalla paikalla.

Ylösnoussut ja kirkastettu Kristus on ollut täällä läsnä. Meille on tällä juhlakentällä ja näillä juhlilla julistettu näiden juhlien sanomassa Kirkastusvuoren sanomaa: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä.”

Voimme ajatella ja uskoa. Hän on ollut mukana täällä näiden juhlien Kirkastusvuorella. Voimme ajatella mielikuvituksessamme. Hän on keskustellut nyt ei profeetta Elian eikä Mooseksen kanssa, vaan meidän profeettamme Paavo Ruotsalaisen ja heränneen kansan ensimmäisen merkittävän johtajan Niilo Kustaa Malmbergin kanssa. Me olemme olleet tämän tapahtuman opetuslapsia. Olemme saaneet kokea jotain samaa kuin he kokivat. Meillä oli tässä hyvä olla.

Tältä juhlapaikalta on kilometrin verran matkaa etelään alas meren rantaan Hietalahden puistoon, vuoden 1964 juhlakentälle. Kun täältä kävelee sinne ja palaa meren rantaa seuraavaa polkua takaisin ylös keskustaan, kävelee neljän kilometrin kierroksen.

Tämä matkan kävelin puolisoni kanssa satoja kertoja, läpi uuden ja vanhan juhlakentän. Tänä vuonna, helmikuun 22. päivänä, kävelimme yhdessä viimeisen kerran. Illalla hän sai äkillisen sairaskohtauksen, mikä vei hänet  välittömään kuolemaan. Yhteinen elämäntaipaleemme päättyi.

Purjeisiini tuulta anna! Sehän oli näiden juhlien tunnuslause.

Elämän eri tilanteissa meistä voi tuntua, että elämästämme on kadonnut tarkoitus. Tämä kuuluu ihmisen elämään. Elämä on hautaan saakka elämän mielekkyyden hakemista. Olemme virren kuvassa purjeveneessä. Paikoillamme ja ymmällä, kun ei ole eteenpäin vievää tuulta. Tunnemme olevamme siitä riippuvaisia ja sen voimasta.

Onko meillä ollut tarvetta näillä Vaasan juhlilla pyytää tuulta purjeisiimme?

Me olemme erilaisia. Jokainen elää omaa tämän hetkistä elämäntilannettaan. Jollakin saattaa omassa elämässään olla tällä hetkellä kaikki aivan hyvin. Ei ole sen kummemmin syytä pyytää elämäänsä mitään parempaa.

Mutta joukossamme on kyllä varmaan paljon niitäkin, joilla on nyt elämässä vastoinkäymisiä, huolta ja murhetta, kovaa todellisuutta, huolta omasta ja lähimpien terveydestä ja jaksamisesta. Toivottavasti nämä juhlat ja niiden sanoma auttavat ja kantavat elämässä eteenpäin. Silloin juhlien päätarkoitus on toteutunut.

Nykyajassa on asioita ja ilmiöitä, joihin joutuu suhtautumaan kriittisesti. Perinteiset henkiset ja hengelliset arvot eivät ole muodissa. Ne voisivat kuitenkin uudistaa ja tervehdyttää yhteistä elämäämme. Eiköhän niiden ylläpitäminen ole kirkon varsinainen tehtävä tänäkin päivänä.

Vaasan herättäjäjuhlat ovat päättymässä. Saamme olla kiitollisia Jumalan läsnäolosta täällä eri tilaisuuksissa.

Saamme olla kiitollisia siitä, että saimme näin kokoontua. Saimme pysähtyä ja hiljentyä tällä vanhan kasarmialueen juhlakentällä, keskikaupungin korkeimmalla kummulla, näiden juhlien ”Kirkastusvuorella”. Me vuosia ja vuosikymmeniä näillä juhlilla käyneet. Me, jotka haluamme kantaa vastuuta hengenliikkeen tulevaisuudesta. Me nuoret ja lapset, jotka saimme ilon, uskon ja toivon virikkeitä elämäämme.

Olemme kokeneet yhdessä olemisen Jumalan edessä. Olemme kokeneet juhlien järjestäjien ja talkoolaisten vaivan.

Saamme toivoa ja uskoa, että Jumala on kuullut meitä, vastannut kaipuusemme ja  että hän antaa tuulta purjeisiimme.

Perinteisen tavan mukaan kumarrumme juhlien päättyessä  yhteiseen polvirukoukseen Jumalan edessä. Näin voit tehdä, jos voit ja haluat.

Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan Luoja, taivaallinen Isä.

Tässä me olemme sinun edessäsi, ihmisinä täysin sinusta riippuvaisina, sinä annat ja sinä otat, sinä annat elämän, annat sen vaiheet, elämän ilot ja surut, elämän lahjat ja tehtävät.

Kiitämme Sinua Pojastasi Jeesuksesta Kristuksesta, Vapahtajastamme ja hänen antamastaan elämisen esimerkistä meille.

Kiitämme Sinua kirkostasi, Kristuksen ruumiista, jossa olet läsnä ja teet hyvää työtäsi myös täällä Suomessa. Siunaa kirkon työtä ja työntekijöitä. Ole kaikkien niiden kanssa, jotka tekevät arkista ja raskasta työtä yhteistä elämää rakentaen. Ole kaikkien kanssa.

Olemme kiitollisia Herättäjä-Yhdistyksen työstä herätysliikkeen hengellisen perinteen vaalimisessa. Siunaa sen työtä eri sukupolvien parissa.

Kiitämme isänmaastamme, menneiden sukupolvien elämästä ja työstä. Kiitämme Suomen suvesta, kesästä, kauniista luonnosta ja kaikesta sen elämästä ympärillämme.

Anna maan kasvulle suotuisat ilmat. Anna meille uusia voimia kesän lomista ja levon hetkistä. Anna meille tuulta purjeisiimme!

Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen. Käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauhasi. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Aamen.

 

 

Elenius Jussi, kuva Heidi Glader