SATEENKAARISEURAT TÄYTTIVÄT KULTTUURIKESKUS AKUSTIIKAN
SATEENKAARISEURAT TÄYTTIVÄT KULTTUURIKESKUS AKUSTIIKAN
Ylivieskan alueen ensimmäiset sateenkaariseurat osoittivat tarpeellisuutensa. Kulttuurikeskus Akustiikka täyttyi ääriään myöten niin, että turvallisuusohjeiden mukaisesti ovet jouduttiin sulkemaan viimeisiltä tulijoilta.
Julkaistu 5.7.2026
Avauspuheenvuorossaan herättäjäyhdistyksen Uudenmaan aluesihteeri Leena Väyrynen-Si pahoitteli sitä, että sateenkaariseuroja ei päästy järjestämään kirkossa.
Sateenkaariseurojen puheissa välittyi vahva hyväksynnän, toisista ihmisistä välittämisen ja Jumalan äärettömän rakkauden viesti. Kokkolalaisen lähihoitajan Heikki Takalo-Eskolan sanoja lainaten: vaikka meillä kellään ”ei ole kassaan karttunutta”, saamme uskoa omalla, vaikka sitten onnettomallakin, tavallamme ja Jumala kuulee vajavaisten ja epäilevien huokaukset.
Takalo-Eskola totesi myös, ettei Pride ole hänelle vain juhla, vaan siihen liittyy muistutus siitä, että jokaisen ihmisen ihmisarvo tarvitsee puolustajansa. ”Emmekä lakkaa toivomasta, että rakkaus olisi vahvempaa kuin pelko.”
Suomen kielen lehtori Jenna Vikman nosti esiin pelon, jota erityisesti nuoret sateenkaaren alla elävät ihmiset joutuvat kohtaamaan ja johon hän opettajana niin usein törmää. Pelko nousee pintaan, kun pitäisi kertoa vanhemmille tai kavereille, ja siihen liittyy ajatus hylkäämisestä ja yksin jäämisestä. Vikman suri sitä, ettei pysty poistamaan kokonaan nuorten pelkoja, vaikka haluaisi. Silti me kaikki voimme tehdä tekoja sen eteen, että myös sateenkaarinuorilla olisi turvallinen olo. ”Me kaikki voimme olla turvallisia ihmisiä.”
Rovasti Seppo Viljamaa kertoi suljetuista ovista, joihin hän elämässään törmännyt. Sateenkaariyhteisöön kuuluville osoitetaan usein ovea kirkonkin piirissä. Jokainen jää joskus oven taakse, joukon ulkopuolelle, kukaan meistä ei ole täysin vapaa ennakkoluuloista ja ahdasmielisyydestä. Jos jokin erilaisuus pelottaa ja aiheuttaa epävarmuutta, voi tulla kiusaus ryhtyä portinvartijaksi ja estää toisten pääsy sisään. ”Silloin katse ei enää pysy Mestarissa ja Hänen avoimessa kutsussaan.” Jeesuksen rakkauden piiriin kuuluu kuitenkin kaikki erilaisuus ja moninaisuus. Ja me kaikki voimme olla madaltamassa aitoja, aukomassa ovia ja rakentamassa suvaitsevaisia yhteisöjä ja seurakuntia.
Sateenkaariseurat voit kuunnella äänitallenteena herättäjäjuhlien nettisivuilta osoitteesta Seurapuheet ja äänitallenteet 2026 - Herättäjäjuhlat.
Teksti: Maija Yliaho
Kuvs: Tapani Uusikylä


