Herättäjäjuhlilla puhuttiin toivosta, joka nousee muualta kuin yksilön omista suorituksista

Julkaistu 4.7.2026

 

Ylivieskassa käynnissä olevien herättäjäjuhlien lauantaipäivässä kuultiin kiinnostavia puheita kirkon, Herättäjä-Yhdistyksen ja yhteiskuntaelämän edustajilta. Aamupäivän raamattutunnin piti Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo. Päiväseurojen aluksi juhlapuheen piti Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen, ja seuroissa puhuivat myös EU-komissaari emerita Jutta Urpilainen, pääkirjoitustoimittaja, historiantutkija Pauliina Ylitalo sekä emerituspiispa Voitto Huotari.

 

Kristillinen toivo ei kiellä kärsimystä, vaan kulkee sen läpi

Piispa Jukka Keskitalo muistutti raamattutunnillaan, että kristillisen uskon ilmaisema toivo ei ole riippuvainen olosuhteista eikä synonyymi optimistiselle ajattelulle. Hän kuljetti puheessaan rinnakkain käyntiään Vaalan vankilassa ja Jobin kokemuksia Vanhassa testamentissa.

- Jobin ystävät tahtovat osoittaa, että Jobin täytyy olla itse syypää omaan kohtaloonsa. Muuten nämä ”ystävät” eivät kykene Jobin kohtaloa selittämään.

Kuitenkin Job, kuten vanki tai kuka tahansa ihminen, kaipaa vain tulla kohdatuksi ja kuulluksi.

- Jobin ystävät olivat vaarassa ahdistua ystävänsä kohtaamista onnettomuuksista. Halusivatko he kenties puhua Jobin ahdistavan ja epäinhimillisen tilanteen pois, jotta heidän ei tarvitsisi kohdata huutavaa epäoikeudenmukaisuutta ja elämän synkimpiä värejä?

Kovin usein toivosta puhutaan kevyesti, ikään kuin se olisi kehotus unohtaa vaikeudet tai sivuuttaa kipu.

- Raamattu ei tee näin. Psalmien kirja antaa äänen ihmiselle, joka huutaa Jumalan puoleen syvyydestä. Jobin kirja kertoo ihmisestä, joka menettää kaiken, ja silti säilyttää toivon pilkahduksen. Jeesus itse huutaa ristillä: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”

Kristillinen toivo ei kiellä kärsimystä, piispa Keskitalo muistutti. Se kulkee sen läpi. Toivo myös johtaa aktiivisuuteen ja rohkeuteen.

- Toivo on toimimista Jumalan työtoverina tässä maailmassa, jotta maailmalla olisi elämä.

 

Tämänpuoleista ja tuonpuoleista toivoa ahdistusten ja toivottomuuden keskellä

Herättäjäjuhlien päiväseurat alkoivat Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltusen juhlapuheella. Hän pohti toivon eri merkityksiä aikana, jolloin kristinuskosta on alkanut tulla käsikassara, väline yhteiskunnallisen keskustelun käsissä.

- Kirkoilla ei polarisoituneessa keskustelussa näytä olevan enää mitään itsenäistä sanottavaa, vaan ainoastaan suhteessa yhteiskunnalliseen identiteettipoliittiseen kädenvääntöön. Samalla kristinuskosta uhkaa tulla lakihenkinen.

Hiltunen totesi, että luterilaisen perinteen luonnollisen moraalilain käsitys on jäänyt unholaan. Sen mukaan Jumala on luonut ihmiselle järjen käytettäväksi.

- Ehkä me kristityt näyttäisimme vähän tolkullisemmilta, jos yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuessamme kädessämme olisi Raamatun sijasta järki. Ja ehkä silloin kristinusko voisi löytää myös itseisarvoaan tässä ajassa, jossa polarisaatio ja identiteettipolitiikka on rajua.

Hiltunen muistutti, ettei toivon ylläpitoa voi sysätä vain yksittäisen ihmisen harteille tässä autoritaaristen johtajien ja teknologiajättien algoritmien hallitsemassa maailmassa.

- Kirkon julistama toivo ei voi olla vain tuonpuoleista, jotta emme hylkäisi niitä vähäosaisia, jotka odottavat pelastusta jo täällä. Kirkon julistama toivo ei voi olla vain tämänpuoleista, että emme hylkäisi niitä vähäosaisia, joille ei pelastusta tai toivoa enää täällä tule.

Jutta Urpilainen otti puheensa teemaksi Jeesuksen rukouksen ”Että he yhtä olisivat”.

- Tässä Suomen yhteiskunnallisessa tilanteessa ja maailman geopoliittisessa myllerryksessä se kuulostaa tehtävältä meille ja kaikille tähän veljeyteen ja sisaruuteen kutsutuille.

Urpilainen totesi, että yhteyden tehtävässä niin Suomella kuin ihmiskunnalla on ollut hyvää yritystä, mutta tehtävä ei ole valmis. Jokaisen sukupolven on kuljettava oma matkansa tässä tehtävässä.

- Usko tähän ykseyteen on radikaalia yhdenvertaisuusaatetta, jolla on yhteiskunnallisia vaikutuksia. Rauhan, oikeudenmukaisuuden ja luomakunnan eheyden todellisuus on tehtävämme. Meillä on lupa elää sitä todeksi niin omassa arjessa, pienissä teoissa ja omissa valinnoissa.

Urpilainen kehotti näkemään myös rimanalitukset: alaspäinkatsomisen, sodan, syrjinnän, rajojen piirtämisen ja muurien rakentamisen historian sekä mielenterveytensä kanssa painivien suomalaisnuorten, työttömyydestä kärsivien lapsiperheiden ja hoitoa jonottavien vanhusten nykypäivän.

- Voi kuulostaa vaatimukselta, johon ei omat kädet ja jalat riitä. Armon todellisuus on sitä, että silmien avaaminen usein riittää. Katsahdus ylös, eteen ja sivulle. Yhteisen Isän näkeminen on sitä uskoa. Eteenpäin katsominen on sitä toivoa. Sivulle katsominen on sitä toisten ihmisten näkemistä samanarvoisina. Tämä silmien avaaminen on eräänlaista heräämistä, josta näillä herättäjäjuhlillakin taitaa olla kysymys.

Pauliina Ylitalo kertoi uskoneensa lapsesta asti siihen, että Jumala on hyvä. Lopulta elämässä tuli kuitenkin niin luja isku, että hän tajusi Jumalan olevan julma. Hän ei kuitenkaan menettänyt uskoaan Jumalan olemassaoloon, mitä moni on ihmetellyt.

- Kyseenalaistan auktoriteetin, mutten Isän olemassaoloa. Miksi minä isätön haluaisin olla? hän kysyi.

Koettelemusten myötä Ylitalo sanoi ymmärtäneensä, että Jumalalla on täysi valta olla julma ja täysi valta olla hyvä. Pelkkä Jumalan olemassaolo on kylliksi.

Emerituspiispa Voitto Huotari pohti armon kerjäläisen määritelmää ja varoitti itsekeskeisyydestä, joka johtaa itsevarmaan hurskauteen ja tekopyhyyteen.

- Sellainen ihminen asettaa uskolleen ihmistekoisia käyttäytymissääntöjä ja tekee hurskaudestaan suorituskeskeistä ja kireää. Omat uskonkäsitykset ovat käsikassara toisten karsimiseksi, nöyryyttämiseksi ja ahdistamiseksi.

Myös Huotari nosti esiin fundamentalistisen uskon poliittisten tavoitteiden palveluksessa.

- Kristukselle uskollinen kirkko toimii kaikille kuuluvan ihmisarvon, totuuden, oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden puolesta. Jos kirkon toiminnassa ei nimenomaan tätä päällimmäisenä tunnisteta, se ei ole oikealla asialla. Sellaista uskonnon väärinkäyttöä ei hillitä uskonnottomuudella vaan selkeällä, aidolla Kristus-uskolla.

Lopuksi Huotari kysyi seuraväeltä, mistä olisi aloitettava tekopyhyyden perkaaminen, ja vastasi itse:

- Se on aloitettava meistä itsestämme. Nämä herättäjäjuhlat ovat onnistuneet, jos tekopyhyys karisee meistä.

Kaisa Viitala

Kuva: SInikka Mattila