Herättäjäjuhlien tunnuslause nousi vahvasti esiin aattoseurojen puheissa. Juhlien pääsihteeri Ilkka Repo tiivisti toivon teeman sanoihin: kristittyinä voimme aina epätoivon sijaan valita toivon, joka on meille luvattu.

Julkaistu 4.7.2026

Repo muisteli kolmen vuoden takaista aikaa, jolloin Ylivieskan herättäjäjuhlien tunnusta valittiin. Juhlien aikaista maailmantilannetta oli silloin mahdoton ennustaa, mutta vahvasti esiin nousi toivo. Noin 60 yleisöltä saadun ehdotuksen joukosta nousikin virren 88 viimeinen säkeistö, ”en lakkaa toivomasta”.

Rovasti Kalle Luhtasela löysi tunnuslauseen kolme aikamuotoa. Toivoimme aikaisemmin, toivomme nyt ja toivomme myös tästä eteenpäin.  Ihmisen elämään kuuluu orpouden kokemus, ahdistus ja hylätyksi tulemisen tunne. ”Läsnä olen minä yksin, kipuni, sairauteni, vajavaisuuteni ja turvattomuuteni. Mutta silti toivon.”

Kappalainen Anna-Maija Viljanen kertoi koskettavasti uppoamisestaan pimeyteen pimeimmän talven keskellä ja siitä, miten toivo kantoi synkimmän yli, kunnes kevätauringon myötä valo alkoi palata. Viljanen kertoi oppineensa, että uskon ja toivon ero on siinä, että vaikkei enää jaksa uskoa siihen, että pimeys joskus loppuu, sitä edelleen toivoo.

Seurapenkissä tuttava puki sanoiksi monen seuravieraan hiljaisen toiveen. ”Olen niin odottanut tänne tuloa, että saa vain olla ja antaa puheiden ja virsien hoitaa.”  Toivottavasti mahdollisimman monen kohdalla tämä toive toteutuu niin, että itse kukin jaksamme kaiken keskellä edelleen toivoa.

Teksti Maija Yliaho