Herättäjäjuhlat ovat taas takana.

Lukemattomilla talkootyötunneilla rakennettu juhla-alue kaikkine toimineen tyhjenee. Talkoolaiset jatkavat vielä, alkuviikosta kentästä ei enää voi tietää, että 14 000 ihmistä on juuri viettänyt siellä kolme päivää. Ilmassa on iloa siitä, että olimme täällä, mutta myös pientä haikeutta.

Päätösseurapuheissa puhujat pohtivat ihmisyyttä ja matkantekoa. Pirjo Kotamäki kertoi oman elämänsä pyhistä taluttajista. Franciscus Assisilainen, Paavo Ruotsalainen, Helena Konttinen ja Pyhä Birgitta ovat niitä, joiden Kotamäki on koenut taluttavan häntä uskon uskon pariin ja joiden elämästä hän in saanut voimaa.

”Toki ihminen on syntinen ja vääräleuka ja siinä sivussa tuhoaa viimeisen metsänavohakkuillaan, mutta samalla ihminen on Jumalan henkäys, ihmeitä tulvillaan jo olemassaolollaan.”

Tytti Issakainen mietti askelmittaria ja sitä, miten se ei osaa arvottaa ottamiamme askelia, vaikka niitä sen avulla ahkerasti mittaamme. ”Askelmittari ei  tunne sitä, mitä matkan varrella koemme. Se tiedä mitään elämämme sisällöstä Sisällön voi tuntea vain sellainen, joka kulkee kanssamme samaa matkaa ja elää jokaista hetkeä kanssamme.”

”Tämä matkakumppani on olemassa ja hän on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppun asti.”

Matka jatkuu kohti arkea ja kohti ensi kesää, jolloin herättäjäjuhlia vietetään Ylivieskassa. Siihen asti Juha Takalan matkarukouksen sanoin: ”Siunaa Jeesu matkamme, ole itse oppaamme”. 

Ja penkkitalkoissa turvallisesti väkeä ohjanneen kuuluttajan sanoin: ”Huonoja matkamuistoja ovat aivotärähdykset ja katkenneet hampaat.” Eli varovaisesti kaikki kotimatkalla.