Patrick Tiainen rakensi ympärilleen kuoren, jonka turvin hän yritti rakentaa itselleen oikeanlaisena pitämänsä elämän. Kuoren alla oli kuitenkin aito Patrick, joka pääsi takaisin esiin vasta, kun kaikki romahti.

Julkaistu 6.7.2025

Oikeus elää sitä elämää, jonka kokee arvokkaaksi. Jokaisen ihmisen perusoikeus, jonka toteutuminen ei aina ole itsestäänselvyys. Patrick Tiainen rakensi ympärilleen kuoren, jonka turvin hän yritti rakentaa itselleen oikeanlaisena pitämänsä elämän. Kuoren alla oli kuitenkin aito Patrick, joka pääsi takaisin esiin vasta, kun kaikki romahti. Herättäjäjuhlilla esitetään tämän Patrickin elämästä kertova näytelmä ”Taivaan ja helvetin väliltä”. Tiainen puhui myös sateenkaariseuroissa.

Ensimmäisen kerran Tiainen tajusi olevansa erilainen kuin muut pojat ollessaan kuusivuotias. Siitä alkoi epävarmuuden aika, pieni poika kaipasi ratkaisua, sitä, että joku kertoisi, mitä hänen kuuluu tehdä. Ympäristön ajatukset ja jonkinlainen sisäsyntyinen homofobia saivat lapsen ahdistumaan.

Vaikea asia oli myös se, että Tiaisen suurin haave on lapsesta asti ollut oma perhe. ”Lapsuuden kasvuympäristö oli rikkinäinen, siksi kaipasin ja kaipaan edelleen ehyttä perhettä. Siinä ympäristössä , jossa elin, ei siihen ollut muuta vaihtoehto kuin miehen ja naisen välinen avioliitto ja perhe.”

Vastauksia hän etsi myös silloin, kun hän viimein rippikoululeirillä kertoi ensimmäisen kerran olevansa homo. ”Jospa joku olisi silloin kertonut, että tämä on ihan normaalia ja sanonut, että nyt aletaan työstää ahdistusta pois”, Tiainen sanoo. ”Sen sijaan vastassa oli ehdollinen hyväksyntä. Olet hyvä ja kelpaat, jos.”

 

Rippileirillä tehdystä tunnustuksesta alkoivat eheytyshoidot ja monenlaiset muut toimenpiteet, joiden tarkoitus oli kitkeä Tiaisesta irti homouden synti. Itsekin hän teki kaikkensa. Hän perusti uuskarismaattisen seurakunnan ja meni naimisiin naisen kanssa.

Ja sitten, reilut puoli vuotta avioliiton solmimisesta, Tiainen ei jaksanut enää. Tuli romahdus ja alkoi pitkä tie toipumiseen ja aidosti omannäköiseen elämään.

Tiainen toteaa, että ei voi olla ylpeä tapahtuneesta. ”On vaikea paikka edelleen, että olen satuttanut muita. Mitään hyvitystä ei ole, on vain rehellisyys. Näin on käynyt.” Ja tässä kohtaa kuvaan tulee mukaan armo.

 

Tällä hetkellä Tiainen on jälleen uuden edessä. Muutama vuosi sitten Baltic Pridessa hänen kimppuunsa kävi henkilö, joka kertoi olevansa toteuttamassa Jumalan kostoa. Erityisen kipeä on tieto, että tekijä nimenomaan halusi hiljentää Tiaisen ja estää häntä puhumasta. Puhetyöläinen on tämän myötä työkyvytön, hätäkeskuspäivystäjän pitää pystyä puhumaan pahimmillaan kellon ympäri ja se ei enää ole Tiaiselle mahdollista.

Tiainen on käynyt katsomassa näytelmän ”Taivaan ja helvetin välillä” useaan kertaan. Rami Laaksosen ohjaama näytelmä toi pitkään mieleen takaumia, jossain vaiheessa ne eivät enää olleet niin kipeitä. ”Aina tekee kuitenkin mieli hakea se nuori kaveri sieltä näyttämöltä pois ja huutaa, että missä ovat kaikki aikuiset.”

Seurapuheessaan Tiainen vertasi kaikkia yhteisöstään irronneita opetuslapsiin, jotka joutuivat eroon Jeesuksesta tämän kuoleman jälkeen. Suru ja kipu muuttuivat kaipaukseksi ja leirinuotiolta Jeesus löysi opetuslapset. ”Ehkä tämäkin ilta voi olla jollekin leirinuotio.”

 

Maija Yliaho