Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Salossa herättäjäjuhlien aluksi

Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Salossa herättäjäjuhlien aluksi

Herättäjäjuhlat ovat saaneet alkunsa 1893 silloisen Kustannus-osakeyhtiö Herättäjän vuosikokouksen yhteydessä järjestetyistä seuroista. Nykyisen Herättäjä-Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään edelleen herättäjäjuhlien yhteydessä. Perjantai-iltapäivänä Salon helluntaiseurakunnan tiloissa järjestettyyn kokoukseen osallistui 92 yhdistyksen jäsentä.

Julkaistu 4.7.2025

Kokouksen avauspuheenvuorossaan yhdistyksen puheenjohtaja, yhtymäjohtaja Tapani Rantala kiitti Salon seurakuntaa, naapurisseurakuntia ja kaupunkia sekä juhlien talkoolaisia, Herättäjä-Yhdistyksen vastuunkantajia ja työntekijöitä kuluneesta vuodesta. Edellisen kerran herättäjäjuhlia on vietetty Varsinais-Suomessa 1990 Turussa.

- Taloudellisesti yhdistys elää edelleen haastavaa aikaa. Liike on kiitollinen jokaisesta vastuunkantajasta ja myös välttämättömästä taloudellisesta tuesta, Rantala totesi.

Rantala nosti esiin kuukausilahjoittajien merkityksen.

- Pienetkin kuukausierät kertaantuvat, jos lahjoittajia on vaikka nelinumeroinen määrä. Tämä on yksi kolehdin hyvä nykymuoto.

Herännäisyydelle on tärkeää toimia hyvässä yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa ja osaltaan tukea niiden työtä.

- Herännäisyys on kirkossa yhteyttä rakentava ja polarisaatiota torjuva liike, Rantala korosti.

 

Jatkuvuudesta huolehtimisen ja tulevaisuuden pohtimisen vuosi

Käydessään läpi vuoden 2024 vuosikertomusta ja tilinpäätöstä Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen totesi, että kyseessä oli Herättäjä-Yhdistyksessä jatkuvuudesta huolehtimisen ja tulevaisuuden pohtimisen vuosi.

- Yhdistys aloitti strategiaprosessin, jonka tavoitteena on saada uusi strategia valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Vuoden aikana tulivat voimaan konkreettiset toimet Herättäjä-Yhdistyksen ja Aholansaarisäätiön yhteistyön tiivistämiseksi.

Vuotta sävyttivät jo pitempään jatkuneet taloudelliset haasteet. Herättäjä-Yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2024 oli alijäämäinen -22 811,05 € ja Yhdistys lomautti henkilöstön muutamaksi viikoksi vuoden lopussa.

- Kestävämmän talouden eteen on tehty pitkäjänteisesti työtä ja tavoitteena on, että yhdistys voisi jo tänä vuonna tehdä tasapainoisen tuloksen, vaikka testamenttituloja tai muita kertaluontoisia eriä ei tulisikaan, Hiltunen kertoi.

 

Valintoja hallitukseen

Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2024 oli 3 772.

Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle vaalien valmistelutoimikunta esitti Terhi Kairaa Seinäjoelta, Maria Martikaista Kuopiosta ja Mari Teinilää Helsingistä. Hallitukseen valittiin Kaira, Martikainen ja Teinilä vaalien valmistelutoimikunnan esityksen mukaan.

Kokouksessa Herättäjä-Yhdistyksen viiri luovutettiin Salon evankelis-luterilaiselle seurakunnalle ja Salon kaupungille. Lisäksi viiri luovutettiin vapaaehtoisille vastuunkantajille eri puolilta Suomea.